torstai 25. tammikuuta 2024

Team Building - koulutus Firenzessä ryhmänohjaajille

 Kirkkotaiteen kehdossa


Team Building for School: Play and Fun, Building Educators´ Communities

Firenze, Italia  16. - 21.10. 2023

Matkapäivinä meillä 14. - 15.10. sekä 21.10.2023

Kaisla Huovinen ja Riikka Junttila-Rantanen


Kesän alussa 2023 päädyimme hakemaan kyseiselle kurssille. Riikan ystävä oli käynyt tämän Erasmus-kurssin ja halusi suositella sitä meille, joten ihan hakuammunnalla emme kurssille päätyneet. Reissukaveriksi meille lähti lisäksi Riikan puoliso Niko Rantanen.


Riikka ja Niko ovat kokeneita Italian kävijöitä, joten Italiassa käymättömän oli helppo liittyä seuraan. Ongelmia reissaamisessa aiheutti lähinnä aikataululliset jännitysmomentit; aikaa ei ollut liikaa hukattavaksi millään asemalla, jos mieli ehtiä seuraavaan varattuun kulkuvälineeseen. Lisäksi jännitystä aiheutti itse varaamamme majoituspaikka, jonka olemassaolosta meillä ei ollut varmuutta ennen kuin lopulta olimme Firenzessä. Lisäksi harmiksemme majoituspaikkamme vaihtui vielä lentopäivän aamuna toiseen. Olimme varanneet majapaikan koulutuspaikkamme vierestä, mutta lopullinen majoituspaikka sijaitsi aivan toisella puolella kaupunkia. Kävelyhommiksihan se meni siis joka aamu.


Ensimmäinen matkustuspäivämme vei meidät junalla Helsinkiin, jossa majoituimme hotellissa lyhyen yön, koska lento Roomaan lähti aikaisin sunnuntaiaamuna. Roomaan päästyämme etsimme käsiimme paikallisen Leonardo express -junan, joka vei meidät Rooman päärautatieasemalle. Sieltä siirryimme luotijunan kyydissä Firenzeen. Matka kesti vajaat kolme tuntia. Junamatkailu on muuten Italiassa hyvin samanlaista kuin Suomessakin. Paikat vaihtuvat tiuhaan ja matkustaminen on mukavaa! Lisäksi bonustietona junamatkailuun liittyvä seikka: Italiassa kaukojunat ovat usein ajallaan siellä, missä pitääkin.


Kahden matkustuspäivän jälkeen saavuimme Firenzeen sunnuntaina iltapäivällä. Kurssi alkoi maanantaina, joten ensimmäisenä iltana meillä oli mahdollisuus lähteä jo tutustumaan kaupunkiin ja paikallisiin nähtävyyksiin. Firenze on kaupunkina vanha, sieltä keskiajan loppupuolelta rakentunut nykyiseen muotoonsa. Siitä huolimatta historian havina on vahvasti kaupungissa läsnä.

Firenzen kahviloihin oli ihana pistäytyä kävelyn lomassa.


Kurssimme alkoi maanantaina kello 9. Opettajamme oli brasilialainen Roberta Begliomini. Kurssillamme oli vain neljä opiskelijaa: me kaksi suomalaista, unkarilainen unkarinopettaja sekä kroatialainen uskonnonopettaja. Kurssille ilmoittautuneet ranskalaiset eivät olleet päässeet tulemaan. Pienen ryhmän etuna oli ehdottomasti se, että saimme koko ajan henkilökohtaista huomiota opetuksellisesti. Miinuspuolena oli se, että opiskelu vaati koko ajan opetuskieleen ja opetukseen keskittymistä, koska takariviin ei voinut piiloutua. Meidän oli pakko ymmärtää se, mistä puhuttiin. Iloksemme huomasimme, että pysyimme opetuksessa mukana tosi kivasti.


Päivät olivat mukavan lyhyitä. Lounastauko oli vain lyhyt välipala- ja jaloittelutauko, ja lounaalle mentiin vasta päivän päätteeksi, eli noin yhden tai puoli kahden jälkeen. Tämä sopi meille mainiosti, ja omaksuimme uuden, iltapainotteisen keskieurooppalaisen ruokarytmin melko mutkattomasti. Iltaisin kiertelimme kaupungin nähtävyyksiä ja illastimme majapaikkamme läheisyydestä löytyneessä kivassa, paikallisten suosimassa ravintolassa, josta tuli vakipaikkamme.


Italialainen lounas oli usein pastaa, ihan parasta!


Monet Firenzen nähtävyydet tuli viikon aikana kierrettyä, mm. Uffizin taidemuseo, Duomon katedraali, maailman vanhin apteekki 1200-luvulta sekä mm. Leonardo da Vincin ja Galileo Galilein hautapaikkana toimiva Santa Crocen kirkko. 


Tässä kuva Duomon katedraalista, jossa vierailimme maanantai-iltana, kun siellä toimitettiin italiankielinen messu. 



Torstai-iltana osallistuimme viinitilaretkelle. Matkustimme bussikyydillä Toscanan maakuntaan tutustumaan kahteen eri viinitilaan, jolla saimme myös maistiaisia. Lauantaina lähdimme paluumatkalle jo aikaisin aamulla, jotta 20 tuntia matkustamisen jälkeen olimme viimein kotona taas.


Toscanan maaseutua.


Kaiken kaikkiaan kurssi ja matka kaikkine piirteineen oli mieleenpainuva ja hieno kokemus!


Kaisla ja Riikka


Tässä ryhmämme: Petra (Unkari), Roberta (kurssin opettaja, Italia), Ozana (Kroatia) sekä Riikka ja Kaisla (Suomi).